Kävimme tänään aamupäivällä Lempäälän kunnan rakennusvalvonnassa tapaamassa Jari Järvenpäätä. Ohjeiden mukaan luonnoksia piti käydä näyttämässä ennen varsinaisten rakennuslupapiirustusten tekoa. Samalla haimme tarvittavat hakemuslomakkeet ja karttaotteet rakennuslupaa varten.

Järvenpäällä ei ollut mitään moitteen sanaa luonnoksistamme. Näin arvelinkin, sillä ohjeiden mukaisestihan tuo on suunniteltukin. Tuntui olevan ihan mielissään valitsemastamme perinnetalotyylistä. Myös autokatoksen sijoitus vain 2 metriä rajasta on kuulemma ok.

Kunnan nimeämät seinien värit ovat aika tummia, ja alueesta onkin kuulemma tarkoitus tehdä selvästi tummempi kuin vanhempi alue on. Ehdottamamme värit Tikkurilan 518X tai 512X ovat kuitenkin hänen mukaansa ihan mahdollisia. Ruskean sävyinen ohjeväri on siis 516X.

Mikko jatkoi päivän raksailua vielä tontilla ja aloitti ansiokkaasti risujen raivausprojektin. Ilta kuuteen mennessä hän sai kuulemma
puoli tonttia sileäksi. Sunnuntaina olisi tarkoitus jatkaa...

Sovin ensi viikon keskiviikoksi tapaamisen Topi-keittiöiden suunnittelijan kanssa. Miksi juuri Topi - enpä tiedä. Kivoja kuvia nettisivuilla. Nyt olisi tärkeintä saada aikaiseksi jonkinlainen suunnitelma ja kustannusarvio kaikista kiintokalusteista. Keittiön tilaamme kuitenkin todennäköisesti Isku Keittiöiltä, sillä uskon saavani sieltä kohtalaisen hyvät alennukset. He kun ovat asiakkaitani (on muuten meidän tekemät nettisivut :) ).

Muilta osin aika on taas tuntunut karkaavan käsistä. Meillä on vielä viikko aikaa ennen kuin Rantalat palaavat reissusta ja miljoona asiaa piti tällä välin selvittää. Sähkösuunnittelija meillä on ihan hakusessa, sillä Turpeinen piti saammaamme tarjousta aika hintavana. Kinkkinen juttu, sillä haluaisin panostaa todella paljon mm. valaisinsuunnitteluun, eli pitäisi löytää joku hyvä suunnittelija. Vaan kun emme tunne ketään, niin vähän on vaikeaa...

Perustuksista olen myös yrittänyt kysellä tarjouksia, mutta eivät näytä nämä rakennusalan miehet vastailevan sähköpostiin. Pitää siis tarttua ensi viikolla puhelimeen ja soitella kaikki läpi. Maaperätutkimuksesta ei myöskään ole kuulunut mitään, toivottavasti se nyt kuitenkin tehtiin meidän tontilla... Turpeinen kyllä oli edelleen sitä mieltä, että hukkaan menee nekin rahat.
 
Sunnuntaina otan taas kuvia uudesta klanista maa-alastamme kun pääsen itsekin risujen kimppuun. Ihan kiva määrä polttopuita sieltä on kuulemma tulossa.